sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Turku Octobershow ja Erkkari 20.-21.10.2012

Noniin, pienellä viiveellä tulee tämä päivitys tänne, mutta tuleepahan nyt kuitenkin ;)

Matka Turkuun alkoi jo perjantaina 19.10 kolmen hengen ja kahden koiran voimin. Matkaan päästiin klo 16.10 töitten jälkeen. Matkaahan on Ilomantsista Turkuun jotain 650km, joten aikaa meni meillä sinne puolille öin ennen kuin oltiin Sokos Hotel Seurahuoneella.

Hilla ja Irwin onneksi viihtyy autossa ja kyllä me Kaarinan ja Kimmon kanssa ollaan aika hyviä automatkustajia kanssa (näin muutama yhteinen reissu kun on jo takana). Tällä kertaa pelailtiin reilu neljä tuntia uutta Eurooppa-matkapeliä, loppumatkasta kännykän valossa :D ja kuunneltiin myös perjantai-illan Parasta ennen-ohjelmaa ja ysäreitä. Helsinki-Turku- välin ajoi Kaarina ja silloin oltiin lennonjohto-peliä, mikä on jo usealla reissulla saavuttanut suuren suosion.

Tosiaan perillä Turuus oltiin joskus puolenyön tietämillä. Koirat oli väsyneitä, joten saatiin ne ilman suurempia mukinoita kakkoskerrokseen huoneeseen, mikä oli suht iso ja siellä oli KYLPYAMME!
Koirille oli Sokos Hotellin tapaan omat tervetuliais-pussukat ja juomakupit varattuna <3

Hirveästi ei illalla enää jaksettu mitään vaan alettiin sitten nukkumaan ja valmistautumaan henkisesti lauantain KV näyttelyyn.

Koirat laitettiin lauantai-aamuna valmiiksi ja lähdetiin kohti Turun messuhallia, jonne tultiinkin sopivasti samaan aikaan kun Tarja-kasvattaja :) Etsittiin sopiva paikka kehän reunalta ja alettiin puunaamaan koiria ja vaihdettiin kuulumisia.

Irwin oli todella nätisti kehässä Lauantaina ja Hilla kanssa :) Molemmille napsahti H. Mikä oli aikalailla päivän suosituin :D

Tässä vähän kuvia lauantailta, sunnuntain kuvat tulee myöhemmin.

Tässä Irwin jaksoi kuunnella minua ja oli oikein nätisti :)



Tärähtänyt parta :D



Hilla menee edellä nätisti

Hilla jaksaa seistä



Vauhtia niin paljon että ei kamera pysy mukana :)
Ostettiin vähän koira-aiheisia juttuja näyttelystä :) Irwinille mm. uusi näyttelyhihna, missä on leveämpi kaulaosa niin on mukavampi ja sitten Kaarina osti uuden trimmipöydän niin saadaan sitten messariin ihan ikiomapöytä, mikä kulkee pyörillä ! :) Khuuul!

Jatketaan sitten sunnuntain asioista ja arvosteluista huomenissa kun pääsen käsiksi Kaarinan kameran kuviin :) laitan myös sitten Irwinin arvostelut tänne.

kiitti hei

Anna-Liisa ja loskalenkin uuvuttama Irwin Saladino


ps. Hotellilla Irwin ja Hilla rakastui samaan uuteen vinkuleluun