Matkakertomusta vihdoin ja viimein...

Viime viikon perjantaina 11.1. lastattiin auto jälleen
matkatavaroilla, kahdella koiralla ja kolmella ihmisellä ja startattiin
auto kohti Etelä-Suomea, kohteena Tartto, Viro. Välietappina oli
Helsinki ja länsisatama, josta mentiin Tallink Superstarilla Tallinnaan.
Koirien kanssa oltiin jo automatkan aikana pidetty paussia ja
lenkkeilty, joten koirat jäi onnellisina autoon nukkumaan kahden tunnin
laivamatkan ajaksi.
Kun tultiin perille Tallinnaan, navigaattori ohjasi
meidät ihan oikeaa reittiä (suorinta) Tarttoon, mutta jostain syystä
navia emme uskoneet, vaan Tallinnan opaskylttejä ja ajettiin vähän
kiertoteitse.
kun oltiin päästy sopivan matkan päähän, pysähdyttiin levähdysalueelle ja ulkoilutettiin taas koiria
Matka
kävikin nopeasti Tarttoon ja saavuimme Kantri Hotellille sopivasti klo
23 maissa ja huomattiinkin heti että ei oltu ainoita
koiranäyttely-vieraita. Hotelli oli sopivasti 15min ajomatkan päässä
näyttelypaikalta ja se oli mukavan rauhallisella paikalla ja rauhallinen
muutenkin. Lukuun ottamatta kovaa yskää potenutta seinänaapuria ja
toisena yönä ulvontakohtauksen saanutta koiraa
Hillalla ja Irwinillä oli muuten ihan mukava yö.
 |
Hilla |
Lauantaina
tähdättiin klo 11 maissa näyttelypaikalle. Hotellilla oltiin syöty
aamupala ja pesty ja föönattu koirat. Messuhalli olikin jo ihan täynnä
koiria ja häkkejä ja vaikka mitä ja hyvä että mahduttiin liikkumaan,
saati purkamaan tavarat… muutaman tuskaisen huokauksen jälkeen saatiin
pöytä asennettua yhteen väliin ja koirat pöydälle. Ruvettiinkin siinä
itse sipistelemään koiria kunnes paikalle saapui kasvattajamme ystäviä,
joista Petra tuli tarkastamaan koirien tilanteen ja sanoi että ”tädit
tulee trimmaamaan” sitten paikalle tulikin Carina joka siisti Irwinin
ja Hillan kehäkuntoon. Kiitos vain ”hoitotädeille” avusta ja vinkeistä.
 |
Hilla |
Ekana
päivänä Irwin oli ERI2 ja Hilla EH1. Molemmat käyttäytyi kehässä ja
pöydällä tosi hienosti ja arvostelu oli sen mukainen. Molemmilla oli
mainintana tuomarilta että hieman saapi lisää massaa tulla Vaikkakin
tuomari mittasi Hillan 28cm!
korkeaksi !!!
 |
Hilla liikkuu |
 |
Hilla liikkuu |
 |
Irwin seisoo |
Irwinin arvostelu 12.1
Tuomari Petter Steen , ERI2
"junior masculine, dark eyes & good expression, very nice size, normallu developed, nice topline & tailsit, moves little close behind, little loose & wide in front, stands good on ? feet, promising coat and color, nice temperament, well shown and handled"
Eli ihan kiva arvostelu, ja mukava oli kun tuomari tykkäsi ja sanoikin että kunhan poitsu vahvistuu niin hyvä tulee :)
 |
Irwin pöydällä |
Kehä
oli myöhässä melkein tunnin ekana päivänä ja päivä tuntui toodella
pitkältä. Matkalla hotellille käytiin vielä tutustumassa
Louna-keskukseen, mikä on Etelä-Viron suuri ostoskeskus. Tuli sieltä
ostettua vähän evästä hotellille.
Hotellille kun päästiin, ei
tarvinnut ruuan jälkeen pitkään miettiä mitä tehdään: PÄIKKÄRIT! ja ne
tulikin tarpeeseen, koiratkin nukkui. Sitten käytiin iltalenkillä ja
istumassa vähän hotellin aulabaarissa koirien kanssa ja sitten
nukkumaan.
Sunnuntai aamuna Kimmo hoiti koirien ulkoilutuksen, sillä
välin kun me Kaarinan kanssa pakattiin. Oltiinkin jo sitten heti
yhdeksän jälkeen messuhallilla ja nyt saatiin häkki mukavasti mahtumaan
yhteen rakoseen ja tilaakin vielä jäi. Nyt ei tarvinnut koiria puunata
paljoa, kun edellisenä päivänä oli niin hyvin siistitty.
 |
Irwin seisoo |
Sunnuntain
tulos: Hilla ERI1, mutta ei SA:ta, ”pienuuden vuoksi” ja Irwin hävisi
toistamiseen samalle urokselle kuin edellisenäkin päivänä mutta aina ei
voi voittaa. Irwin siis ERI2, eikä SA:ta.
Irwinin arvostelu 13.1.
Tuomari Jahn Stääv/ ERI2
"Good head, correct bite, well laid back shoulders, good topline, a bit loose elbows, good body, moves well, good coat, good temperament"
Paljon tykkäsi tämäkin tuomari vaan ei tarpeeksi ;)
 |
Irwin liikkuu |
 |
Irwin liikkuu |
Auto suunnattiin 12 jälkeen
kohti Tallinnaa, jossa vielä shoppailtiin ennen klo 19.30 lähtevää
laivaa. Helsingistä ajettiin ”yhden pysähdyksen taktiikalla”
Ilomantsiin, jossa oltiin neljän maissa maanantai-aamuna! Onneksi kaikki
oli vapaalla maanantain.
 |
Lapset hotellilla |
Tästä viikonlopusta saatiinkin
sopivasti pontta siihen että päätettiin aloittaa BARFaaminen Irwinin
kanssa. Asiaa on jo kasvattajankin kanssa mietitty, siksi kun Irwin on
niin auttamattoman nirso koira. Nyt on kaksi päivää ollut
raakaruokinnalla ja vielä on hyvin maistunut ateriat. Alkuun ajateltiin
käyttää mustin ja mirrin valmiita ateria pötköjä, sekä NEU:ta. Jos
sitten kun on vähän tutustunut, niin kokeilisi myös itse tehdä annoksia.
Carina lupasikin tähän antaa avuksi viikkosuunnitelman minkä on tehnyt
omille käpsyilleen
Näistä barffi kokemuksista olisi tarkoitus sitten
jatkossa kirjoitella lisää blogiin ja ottaa kuvia, siitä miten Irwinin
kroppa alkaa kehittymään.
kettu kuittaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti